Hohhoijjaa. On tää ollut sitten sellaista rumbaa ettei oikein tiedä mitä pitäisi ajatella. Muutamat ovat kehoittaneet kysymään mielipidettä Jan Räihältä, joten soitin Espoon Univetiin. Viikko myöhemmin Räihä oli Kodan CT-kuvat katsonut ja soitti. Hänen mielestään jatkohoito on kiinni täysin minusta ja meidän tulevaisuuden suunnitelmista. Jos haluan aktiivisen harrastekoiran, leikkaus on välttämätön vaan ei takaa sitä että jalka koskaan tulisi normaaliksi. Todennäköisesti jouduttaisiin leikkaamaan myöhemmin uudestaan. Sensijaan Räihän mielestä ei ole suuri paha jos kotikoiran virassa toimiva joskus ontuu riehumisen jälkeen. Kommentti joka pudotti valtavan kiven sydämeltä kuului näin "ei ole väärin jättää leikkaamatta". 

Konsultoin muutamia ketkä painineet samojen vaivojen kanssa ja sain kovin erilaisia kokemuksia. Joku oli selvinnyt yhdellä leikkauksella, toisella pärjättiin ihan hyvin pelkästään nivelravinteilla kun taas kolmas joutui leikkauttamaan koiraltaan kahteen otteeseen molemmat kyynärät. Kolmas oli valitettavasti jouduttu lopettamaan koska tilanne paheni leikkauksien myötä. Nyt mä siis päätin sellaisen asian että Koda saa olla ja pitää satunnaisen ontumisensa. Koda saa olla kanssamme niin pitkään kun se pysyy iloisena kyynäränsä kanssa, mutta leikkauspöydälle me ei lähdetä. Piste tähän hommaan, johan tätä olikin läyhätty tarpeeksi..

Loppuun jaetaan hauska ja ehkä monille koiranomistajille tutunlainen kuva. Rakas pehmolelu on nyt lopullisesti kuollut. Vaan kauan se rääkkäystä kestikin, puolisen vuotta jos oikein laskin? Täytyy löytää jostain uusi yhtä ihana.